Eilen illalla ilmoittettiin, että jotain kauheaa rajoittamista tapahtuu ihan lähiaikoina. Nukuimme yön levottomasti. Maailmanloppua edeltävä viimeinen sulkapallovuoro oli kuitenkin varattu, joten se oli pelattava. Sulkkiksen jälkeen anabolinen ikkuna oli taas auki, joten lähdimme palauttavalle oluelle.
Baarit tuskin tulisivat olemaan auki enää tämän illan jälkeen, joten paikaksi valikoitui Teemun tyyriimpi, mutta tunnelmallinen baari Cask Room. Kuvittelimme juovamme maailman viimeisiä baarioluita, joten jokainen huikka maistui viimeiseltä. Olut kuitenkin teki niin kuin olut tekee kun sitä juo tarpeeksi, eli loppui. Nyt lähtisimme täältä Teemun uudesta, nyt konkurssiin menevästä, pienestä ja upeasta baarista viimeistä kertaa. Heilautin kättäni ja sanoin mahdollisimman kylmästi, että toivottavasti näemme vielä näissä merkeissä, mutta pihassa nieleskelin kyyneleitäni.
Kävelimme viimeistä kertaa Hämeenkadun ylittävää suojatietä Cask Roomista kotiin, kun edessä näkyikin Oluthuoneen Panimon simaa mainostava kyltti. Maailman viimeinen sima olisi vielä saatava. Lähes kyynelet silmissä nautiskelimme simaisaa simaa, kun baarimikko dramaattisesti hiljensi musiikit, syssytti asiakkaat ja laittoi TV:n huutamaan tavalla, josta tiesi että nyt ollaan tekemässä 9/11-tason historiaa.
Televisiossa pääministeri Sanna Marin puhui jämäkällä äänellä, että olemme ennennäkemättömässä tilanteessa ja Uuteenmaahan oltaisiin asettamassa liikkumiskielto. Puristimme toisiamme kädestä, kun historiaa vaan tapahtuu silmiemme edessä. Kävin WC:ssä ja kun tulin takaisin, kysyin nieleskellen, paljonko elinaikaa yhteiskunnallamme olisi. Juuri silloin joku tärkeä ihminen sanoi vastaanottimessa, että baarit pysyisivät kuitenkin auki. Simat loppuivat juuri, joten päätimme mennä kuitenkin välittämään nämä uutiset Teemun baariin vielä ennen kotiinlähtöä.
Baarissa perillä tiskin ääressä pyöri joku saatanan känninen, kaikkien päälle huutosylkevä ja kaikkia ja kaikkea halaamaan yrittävä rockabilly tai jokubillytyyppi ja ymmärsin, että kaikki tulee ehkä tuhoutumaan. Tilasimme kuitenkin oluet ja nälkäisenä myös Teemun tristarit, jotka tulemme nyt arvostelemaan. Elikkäs suu auki, Uusimaa kiinni!
Tristiina: No tämähän oli niin kertakaikkisen vitun täydellistä sulkkiksen ja kolmen kaljan jälkeistä safkaa, etten oikein tiedä kehtaako tämän jälkeen enää omia ristareita valmistaakaan. Suolaa ja rasvaa: on. Sipsut vei tän annoksen ihan uudelle levelille ja vaikka ne onkin jotain cheese and onion -makua niin salaa ne muistuttaa mun guilty pleasure -makua eli ketsuppisipsejä! Annan ihan miettimättä 100/100. (Toisaalta ite oon sen verran sipsimuija et kaikki missä on sipsejä saa automaattisesti täydet pisteet)
Risto-Matti: Politiikka ei ole vahvinta alaani, mutta pidän voileivistä. Teemu toi meille tutun oloiset grillileivät, grillin jättämät raidat saattoivat olla aidot Tristarit tai ainakin muuten voileipä superstar - tasoa. Ensimmäinen haukku vei makumatkalle omaan keittiöön. Sipuli, paahdettu hodarisipuli ja ketsuppi maistui. Kunnollista olohuonesafkaa, a home away from home, niinku sanotaan ja tääl kun soi punkkikin, niin mitä järkeä käydä edes himassa? Mikä erotti tämän ravintolan kotioloista, oli fiinit Irlannista tuotetut sipsit, joita kehotettiin koittamaan leipien väliin ja sinnehän ne totta tosiaan sopivat! Nykyisten kiristyksien takia tää menee nyt pari tuntia aiemmin kii nii pitää lopettaa nyt kirjottaminen moi ***
Baarit tuskin tulisivat olemaan auki enää tämän illan jälkeen, joten paikaksi valikoitui Teemun tyyriimpi, mutta tunnelmallinen baari Cask Room. Kuvittelimme juovamme maailman viimeisiä baarioluita, joten jokainen huikka maistui viimeiseltä. Olut kuitenkin teki niin kuin olut tekee kun sitä juo tarpeeksi, eli loppui. Nyt lähtisimme täältä Teemun uudesta, nyt konkurssiin menevästä, pienestä ja upeasta baarista viimeistä kertaa. Heilautin kättäni ja sanoin mahdollisimman kylmästi, että toivottavasti näemme vielä näissä merkeissä, mutta pihassa nieleskelin kyyneleitäni.
Kävelimme viimeistä kertaa Hämeenkadun ylittävää suojatietä Cask Roomista kotiin, kun edessä näkyikin Oluthuoneen Panimon simaa mainostava kyltti. Maailman viimeinen sima olisi vielä saatava. Lähes kyynelet silmissä nautiskelimme simaisaa simaa, kun baarimikko dramaattisesti hiljensi musiikit, syssytti asiakkaat ja laittoi TV:n huutamaan tavalla, josta tiesi että nyt ollaan tekemässä 9/11-tason historiaa.
Televisiossa pääministeri Sanna Marin puhui jämäkällä äänellä, että olemme ennennäkemättömässä tilanteessa ja Uuteenmaahan oltaisiin asettamassa liikkumiskielto. Puristimme toisiamme kädestä, kun historiaa vaan tapahtuu silmiemme edessä. Kävin WC:ssä ja kun tulin takaisin, kysyin nieleskellen, paljonko elinaikaa yhteiskunnallamme olisi. Juuri silloin joku tärkeä ihminen sanoi vastaanottimessa, että baarit pysyisivät kuitenkin auki. Simat loppuivat juuri, joten päätimme mennä kuitenkin välittämään nämä uutiset Teemun baariin vielä ennen kotiinlähtöä.
Baarissa perillä tiskin ääressä pyöri joku saatanan känninen, kaikkien päälle huutosylkevä ja kaikkia ja kaikkea halaamaan yrittävä rockabilly tai jokubillytyyppi ja ymmärsin, että kaikki tulee ehkä tuhoutumaan. Tilasimme kuitenkin oluet ja nälkäisenä myös Teemun tristarit, jotka tulemme nyt arvostelemaan. Elikkäs suu auki, Uusimaa kiinni!
Tristiina: No tämähän oli niin kertakaikkisen vitun täydellistä sulkkiksen ja kolmen kaljan jälkeistä safkaa, etten oikein tiedä kehtaako tämän jälkeen enää omia ristareita valmistaakaan. Suolaa ja rasvaa: on. Sipsut vei tän annoksen ihan uudelle levelille ja vaikka ne onkin jotain cheese and onion -makua niin salaa ne muistuttaa mun guilty pleasure -makua eli ketsuppisipsejä! Annan ihan miettimättä 100/100. (Toisaalta ite oon sen verran sipsimuija et kaikki missä on sipsejä saa automaattisesti täydet pisteet)
Risto-Matti: Politiikka ei ole vahvinta alaani, mutta pidän voileivistä. Teemu toi meille tutun oloiset grillileivät, grillin jättämät raidat saattoivat olla aidot Tristarit tai ainakin muuten voileipä superstar - tasoa. Ensimmäinen haukku vei makumatkalle omaan keittiöön. Sipuli, paahdettu hodarisipuli ja ketsuppi maistui. Kunnollista olohuonesafkaa, a home away from home, niinku sanotaan ja tääl kun soi punkkikin, niin mitä järkeä käydä edes himassa? Mikä erotti tämän ravintolan kotioloista, oli fiinit Irlannista tuotetut sipsit, joita kehotettiin koittamaan leipien väliin ja sinnehän ne totta tosiaan sopivat! Nykyisten kiristyksien takia tää menee nyt pari tuntia aiemmin kii nii pitää lopettaa nyt kirjottaminen moi ***
Comments
Post a Comment